perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Olet sen ikäinen kuin tunnet olevasi

Huomenna 12.11.2005 on PsL Virpi Uotisen psykologian väitöskirjan ”I’m as old as I feel. Subjective age in Finnish adults” (Olen sen ikäinen kuin tunnen olevani. Suomalaisten aikuisten subjektiivinen ikä) tarkastustilaisuus Jyväskylässä.
Virpi Uotinen osoitti väitöskirjatyössään, että subjektiivinen ikä, eli yksilön oma arvio iästään, on yhteydessä koettuun hyvinvointiin ja terveyteen erityisesti elämän jälkipuoliskolla. Iäkkäistä haastatelluista noin puolet kuvasi itseään ikäänsä nuoremmaksi ja lähes yhtä moni tunsi itsensä ikäisekseen. Pieni, usein muita huonokuntoisempi vähemmistö, piti itseään kalenteri-ikäänsä vanhempana. Haastatelluista noin puolet mainitsi senhetkisen ikänsä ihanneiäkseen. Itsensä omaa ikäänsä nuoremmaksi ilmoittaneita oli lähes yhtä paljon.
Monilla iäkkäistä vasta olennainen muutos terveydessä ja toimintakyvyssä tai sosiaalisissa rooleissa aiheuttaa tarpeen arvioida uudelleen suhdetta omaan ikään. Kokemus, että on ikäistään vanhempi, näyttäisi ennakoivan kuolemaan johtavaa terveyden heikkenemistä ja olisi siten yhteydessä jäljellä olevan elinajan pituuteen.
Suomalaisnaisten ihanneikä oli korkeampi kuin miesten. Esimerkiksi se, että suomalaisnaisten elinajan odote on pitempi kuin miesten, saattaa selittää erityisesti vanhimpiin ikäluokkiin kuuluneiden naisten miehiä korkeampaa ihanneikää.

Lähde: Jyväskylän Yliopiston tiedotteet

Blogiarkisto