perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Mielihyvää tuottavaa ruokaa miehille ja naisille eri perustein

Cornellin yliopistossa Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan miehet palkitsevat itsensä mieluiten kunnon pihvillä ja pastalla. Naiset suosivat mielihyvää tuottavina ruokina runsaasti rasvaa ja sokeria sisältäviä elintarvikkeita, kuten kakkuja ja jäätelöä. Mielihyväruoka merkitsee siis miehelle ja naiselle erilaisia asioita. Miehet palkitsevat itsensä ruoalla, kun asiat sujuvat hyvin. Naiset turvautuvat mielihyväruokiin ollessaan alakuloisia.
Mielihyväruoan ei välttämättä tarvitse olla runsasrasvainen ja -sokerinen kaloripommi. Jotkut hakevat mielihyvää kasviksista, hedelmistä ja muista terveellisinä pidetyistä elintarvikkeista. Kun mielihyvää tuottavaan ruokaan liittyy myönteisiä tunteita, valinta kohdistuu todennäköisemmin terveellisiin elintarvikkeisiin. Negatiivisia tunnetiloja taas näyttävät lievittävän parhaiten rasvaiset ja sokeroidut elintarvikkeet.
Internet-kyselynä toteutettuun tutkimukseen osallistui kaikkiaan 196 naista ja 81 miestä.
Tutkimuksen tuloksista kertoo Physiology & Behavior-lehti numerossa 86 (4). Verkkouutiset on myös kirjoittanut aiheesta.

Blogiarkisto