tiistaina, elokuuta 09, 2005

Ukonilma on akanilmaa yleisempää
Näin on näreet, eipä toteudu tasa-arvo tässäkään asiassa! Google saa noin 3 640 osumaa ukonilmasta, mutta vain 3 akanilmasta. Tänään oli harvinaisen raju ukonilma. Reippailevat nuoret ukot ja akat saivat tällaisella ilmalla keskeyttää pääkaupungin areenalla MM-taistot hetkeksi. Näin sai urheiluhullu kansa hetken rauhan.
Nettiyhteyden välillä katkeillessa tein päivitystöitä tuolla Veteraaniurheiluliiton sivuilla. Ennätyskirjurimme oli taas lähettänyt ennätyspostia. Me ihmettelemme usein sitä hurjaa tahtia millä veteraaniurheilijat jatkuvasti parantavat ikäluokkansa Suomenennätyksiä, Euroopanennätyksiä, jopa Maailmanennätyksiä. Luulisi, että jotkut ennätykset ovat jo niin kovia, että uusien ennätysten tekeminen olisi todella harvinaista.
Lahdessa alkaa huomenna historian ensimmäiset veteraaniurheilijoiden GrandPrix-kisat. Osanottajia on yllättävän vähän, mutta se selittynee sillä, että veteraaniurheilijoille on tänä vuonna hurjasti arvokisoja tarjolla ja Lahden GP-kisat ovat jääneet näitten varjoon.
Sade oli sen verran rankkaa, että tein päivittäisen treenini sisätiloissa. Kihnutin twistilautaani 45 min ja keskivartalo sai taas mukavasti kyytiä.
Päivä oli vierähtänyt Björkbodassa Keltaisessa Talossa ihan mukavissa merkeissä. Remontti edistyy ja naiset olivat taas ihania, meillä on maalaisen kanssa mukavat oltavat ja jo hiipumaan päässyt toiveemme ahkerista työntekijöistä on toteutunut.

Blogiarkisto