Tuomarin roolissa
Eilinen päivä hurahti kuin siivellä. Ensin aamulla tein kiireessä joitakin muutoksia Veteraaniurheiluliiton kotisivuille ennen lähtöäni Björkbodaan. Siellä Kemiön saaren keskipisteessä oli tarkoitus organisoida mukava kävelyretki erään paikallisen mielenterveysalan potilasyhdistyksen joukolle. Olin odottanut runsasta osanottoa. Olinhan useaan otteeseen ilmoittanut kesän ohjelmatarjonnasta ja kehunut moneen kertaan miten hyvää kävelylenkki tekee mielenterveydelle. Heillä oli mahdollisuus kävellä yhdessä kilpakävelyn Pohjoismaisen mestaruuden saavuttaneen miehen kanssa. Tätä en ollut heille kertonut, mutta olin ajatellut siitä kehittää jonkin humoristisen esitelmän metsänsiimeksessä. Lisäksi yhdistyksen jäsenillä oli oiva mahdollisuus nähdä miten heidän kerhohuoneensa remontti edistyy.

No joo, karulla tavalla tuli taas esiin mielenterveyspotilaan arki. Paikalle ilmestyi kolme (3) yhdistyksen miesjäsentä, joista kaksi oli varustautunut lähestulkoon asianmukaisesti kävelyretkeä varten. Hieman oudoksuin S:n rikkinäisiä kumisaappaita, mutta vauhdin hurmaa ei ollutkaan tarkoitus etsiä tällä kävelyretkellä ja sukkamehun ulostuloaukkoja saatettaisiin tarvita. Kolmas mies jäi pois retkeltä ja rupesi laittamaan paikalleen "johtajan" lattiamattoa. Sen soin hänelle mielelläni, sillä hän on ollut hyvin avulias kerhohuoneen remontissa. Itse asiassa ilman häntä ja maalaista en olisi millään saanut alulle kerhohuoneen remonttia, joka uhkaa valmistua ajoissa ennen syyskauden aloittavaa kerhoiltapäivää. En malta olla ihmettelemättä sitä leväperäisyyttä, mitä mielenterveyspotilaan arkeen sisältyy. Samalla tajuan tietenkin, että täydellinen saamattomuus on osa sairauden kulkua. Olen vain yksinkertainen ihminen ja harmittelen niitä työhön kykeneviä potilasyhdistyksen jäseniä, jotka eivät ilmaannu talkoisiin. Kritiikkiä olen toki saanut osakseni, sehän kuuluu asiaan! En myöskään voi ymmärtää miksi organisaatio F tukee lähestulkoon täysin saamatonta työntekijää eräässä työtehtävässä, joka kiinnostaa ainoastaan T:n mielenterveystoimiston yhtä ideologisesti köyhää johtajatarta. Jäykkään tomintamalliin ei kuulu osallistumista potilasyhdistyksen aktivointiin vaan palkka tulee paperipinon siirtelystä. En toki ole katkera siitä, että omat ideointini eivät toteutuneet kun tämä työntekijä valittiin ja hänen tehtäväkuvaansa käytiin läpi. Totean vain, että hukkaan valuvat nekin projektirahat. Mitä minä toisaalta olen tuomitsemaan tehtyjä valintoja, näin toimitaan keskinkertaisilla älyn lahjoin johdetussa Suomessa. Tähän on mukauduttava, ikävä kyllä.

Kaksi miestä lähti siis kanssani kävelemään aivan ihanassa ilmassa läheistä pientä järveä kohti. S löntysteli saappaillan ja P jutteli tarinoitaan. Minulla oli kaikesta huolimatta hyvä olo ja näytin miehille mistä löytyy keltavahveroita. Tämä herätti ihastusta. Kävimme pienen järven rannalla, söimme vähäiset eväämme ja palasimme takaisin. En pitänyt puheita tällä kertaa.

Kävelyretken jälkeen juttelin hetken ihanien naisten kanssa Keltaisen Talon rappusilla. Etsiskelyn jälkeen saapui paikalle konsultaation tilannut mieshenkilö. Hänellä on elämä pahasti solmussa ja yritän jatkossa keksiä jotain ulospääsyä niistä. Tämänpäiväiset ideat valuivat kuitenkin hukkaan hänen kohdallaan, hän ei ollut vastaanottavaisella tuulella. Oli kuin olisi kaatanut vettä hanhen selkää pitkin. Lupasin miettiä hänelle jotain ulospääsyä ongelmistaan ja tavata hänet uudestaan ensi viikolla.

Hääräilin hetken remonttihommeleissa ja näytin ihanille naisille miten vanha maali irtoaa helpommin. Ihmettelin välillä heidän työintoaan. Ihailin L:n tekemää työtä johtajattaren huoneessa. Hän tuli lähes puolivahingossa työntekoon mukaan niiden saamattomiksi osoittautuneiden jäsenten tilalle. Työn sankaria on palkittava jossain vaiheessa.

Loppupäivä ja -ilta meni Uudessakaupungissa kävelytuomarin hommissa. Sai ihan luvalla katsoa nuoria neitosia kiertämässä urheilukentän radalla oikeita kävelytekniikoita tapaillen! Olin varsin lempeällä tuulella. Polven vajaavaisesta ojennuksesta jouduin toki kirjoittamaan punaisen hylkäyslapun kolmelle kilpailijalle. Kilpakävely on vaikea laji ja tuntuu siltä, että lahjakkuudet eivät hakeudu tämän lajin pariin. Nytkin radalla nähtiin oikeastaan vain yksi toivoa herättävä 17-vuotias tyttö. Hän tikkaa kuin ompelukone hienolla ojennuksella ja kelvollisella maakosketuksella. Tuohon hentoon kroppaan vielä lisää voimaa ja liikkeisiin lisää laajuuttaa niin saatetaan nähdä nuori nainen kansainvälisilläkin areenoilla.
Laiskasti harjoitteleva S tuli kysymään miltä hänen kävelynsä näytti. "Hyvältähän se näytti", aloittelin vastausta hänelle ja aivon synapseissa kävi kova vilske miettiessäni miten välittäisin hänelle tietoa totuudesta. "Jalkojasi oli kiva katsoa", letkaisun jälkeen kerroin työntövaiheen jääneen hieman vajaaksi ja taisi se kuntokin loppua vähän kesken. Lisää ulkoilua toivoin hänen kohdalleen. Nätti tyttö ja niin suloisen vastaanottavainen. Muistan hänet vuosien takaa hyvin lahjakkaana kävelijänä, mutta minuuttien häviö ei selity muuta kuin harjoittelemattomuutena.

Kotimatkalla oli mukava jutella H:n kanssa huippu-urheilijoiden valmennuksesta ja kohta alkavista yleisurheilun MM-kisoista.

Palkinnoksi luku-urakastanne saatte N-kirjaimella alkavia oivia lauseenpätkiä englanniksi.