torstaina, elokuuta 25, 2005

Rohkea ehdotus ja rohkeaa pohdintaa älykkyydestä
Keskustelin eilen pitkään L:n kanssa remonttihommista Keltaisessa talossa. Hän sanoi aluksi harmittelevansa pintaremontin tekoa kerhohuoneessamme, mutta mitä pitemmälle remontti edistyy, sitä vakuuttuneempi hän on, että se oli sittenkin viisas päätös. Hän kuvaili kaikkia niitä toimenpiteitä mitä olisi pitänyt suorittaa, jos työ tehtäisiin kunnolla. Ammattimiehen puhetta on mukava kuunnella. Samalla tunsin suunnatonta iloa ja pientä ylpeyttäkin osattuani innostaa L:ää mukaan tähän kaistapäiseen projektiin saada omat kerhotilat yhdistyksellemme. Keskustelukumppanini oli joitakin vuosia sitten ihmisraunio, joka halusi riistää hengen itseltään. Tänään hän on suurenmoinen resurssihenkilö pienessä ja vaatimattomassa yhdistyksessämme. Muistan L:n niiltä ajoilta jolloin hänellä oli kriisi meneillään. Ero tämänpäivän tilanteeseen on suuri.

"Saanko ehdottaa sinua Vuoden Jäseneksi FSPC:ssä (ruotsinkielinen vastine MTKL:lle)?", kysyin yht'äkkiä L:ltä. L meni hiljaiseksi, mietti hetken, silmät kostuivat ja sitten näin pään nyökkäävän. "Hyvä juttu, pistän ehdotuksen menemään FSPC:en huomenna. Pidetään peukkuja, että valinta osuu sinuun. Olet sen arvoinen!", kehuin L:ää vilpittömästi.

Vuoden jäsenen valintaan liittyy kaikenlaisia juhlallisuuksia, joista uskon L:n selviävän. Eikä ole mitenkään varmaa, että L valitaan vuoden jäseneksi. Hakijoita voi olla paljon.

Toteutin lupaukseni ehdottaa L:ää vuoden jäseneksi. Pistin kaiken kapasiteettini likoon kirjoittaessani hakemukselle hyvät perustelut. Kirjoitin mielstäni elämäni parhaimmat viisi riviä tekstiä. Nyt pidän peukkuja, että valinta ei taas kohdistuisi johonkin ammattiauttajaan vaan, että tänä vuonna palkittaisiin nöyrä, ahkera, tervehtynyt rivijäsen. Hyvänä esimerkkinä muille mielenterveysongelmista kärsiville. Muistan miten viime vuonna katkeroiduin hetkeksi kun minua itseäni ei ehdotettu vuoden jäseneksi vaikka olin tehnyt suhteellisen arvokkaan työpanoksen pelastamalla ensin yhden paikallisen mielenterveysyhdistyksen rappiolta vuonna 1994 ja sitten uusinut saman tempun toisessa paikallisyhdistyksessä vuonna 2004. Katkeruuteni ei kestänyt kauan, sillä oivalsin, että narsismi oli vienyt minut mukanaan. Tuli tosi hyvä olo kun minussa asuva pieni Luther oivalsi millaista tuhoa olisin saattanut saada aikaiseksi vuonna 2004, jos olisin vihjaissut halustani päästä hetkeksi parrasvaloihin näissä mielenterveyspiireissä.

Keskusteluissamme L on yllättäen kehunut maalaustekniikkaani. Hän tuntee älylliset lahjani, mutta hän sanoi yllättyneensä, että minä osaan tehdä siistiä maalipintaa. Paljastin hänelle, että isäni on maalari ja kirvesmies ammatiltaan. Olin väkisin nähnyt hänen maalaavan monet mökit ja ollut itsekin mukana auttamassa. Itse asiassa, koristemaalaus (jota jaloa taitoa minä olen ikäänkuin kokeillut Keltaisen talon yläkerrassa) oli hänen bravuurinumeronsa. Muistan muitakin "sankaritöitä", kuten yllytyshullun isäni projekti naapuritädin puupinon kimpussa. Hän oli jossain vaiheessa lyönyt "Koskispullosta" vetoa, että hän katkoo ja pilkkoo pöllit polttopuiksi ilman moottoreita kahdessa päivässä. Naapurin täti nimittäin ei voinut sietää moottorisahan ääntä. Siellä isä hääri yhden päivän pokasahan ja kirveen kanssa. Toista päivää (ja yötä) varten hän tarvitsi minun apuani. Siellä me hakkasimme ja sahasimme. Taisi siinä mennä vähän enemmän aikaa kuin isä oli luvannut, mutta viinaa hän sai juodakseen kuitenkin.

Minulla on ollut tosi huonot välit isääni, johtuen hänen alkoholisoitumisestaan ja typeryyksistään. On jotenkin traagista, että välimme menivät oikeastaan poikki kun en mennyt ammattikouluun opettelemaan peltisepän hommia (joka isäni mielestä oli maailman hienoin ammatti) vaan valitsin lukion ja korkeakoulumaailman. Isäni ei edes heltynyt kun hänelle kantautui tietoa siitä, että minä olin jossakin M:n testissä osoittautunut viisaaksi pojanklopiksi. En tiedä mistä naapuri oli kuullut tästä älykkyystestistä. Itse olin ollut siitä niin hiljaa kuin mahdollista, sillä en juurikaan uskonut näiden älykkyystestien osaavan kaivaa esiin lahjakkuuksia keskuudestamme. Muistan miten isälläni ei ilmekään värähtänyt kun hän kuuli miten naapurin setä kehui asuvansa "neron" naapurissa. Ja naapurin vakuuttelu, että lukioon minun kannattaisi mennä, meni kuuroille korville.

Kun mietin tuota vuosikymmenien takaista episodia, pystyn nyt katsomaan asiaa ihan eri kantilta ja peltisepän ammatti olisi varmaankin ollut viisas valinta. "Nerona" ei ole helppo elää keskinkertaisuuksien keskellä. Lahjakkuuteni ja luovuuteni on ollut oikeastaan yllättävän vähäisessä käytössä. Uskoisin, että olisin saanut enemmän näkyvää aikaiseksi peltiseppänä. Eniten minua harmittaa jatkuva "laskeutuminen" (Mikähän olisi oikea sana tähän yhteyteen? Tuo käyttämäni sana tuntuu liian mahtipontiselta.) tavallisten ihmisten tasolle ja keskinkertaisten ihmisten tyhjänpäiväiset jaarittelut. Silloin, onneksi harvoin, kun en ole pystynyt pitämään "jarruja päällä" vaan päästänyt ilmoille mitä todella olen ajatellut joidenkin ihmisten muka suurista aikaansaannoksista, olen saanut siitä kärsiä ilmeisesti ihan oikeutetun rangaistuksen. Parempi pysyä hiljaisena, rauhallisena, pohdiskelevana ja ujuttaa vaivihkaa omat ratkaisuehdotukset toisen suuhun. Pystyn hyvin ymmärtämään, että älykkäitä ihmisiä voidaan pitää tavattoman tylsinä ihmisinä. Minä osaan olla tavattoman tylsä ihminen, toisaalta uskon pystyväni viihdyttämäänkin ihmisiä tarpeen vaatiessa. Kaipaan poisnukkunutta ystävääni H:ta, jonka kanssa luovuuteni/luovuutemme puhkesi täyteen loistoon. Kaksi muuta minulle sopivaan älylliseen pohdintaan pystyvää henkilöä asuu niin kovin kaukana ja näen heidät niin harvoin. Voisikohan Keltaiseen taloon joskus saada herätettyä henkiin älyllinen keskustelupiiri? Maalaisen kanssa sellainen saattaisi jopa onnistua... Olen viettänyt monta tuntia lukien hänen blogimerkintöjään. Hyvän blogin kirjoittamiseen tarvitaan lahjakkuutta ja rohkenen pitää maalaisen blogin kirjoittelua aikamoisen nerokkaana. Nyt ymmärrän miksi hänellä on tyytyväisiä lukijoita pilvin pimein. Hän on tässä uudessa lajissa yksinkertaisesti oikein hyvä. Oikeastaan olen tavattoman hämmästynyt, että hän ei kierrä Suomen maata ristiin rastiin pitämässä blogikursseja. Hän olisi tähän oikein sopiva. Meillä on oikeastaan sama dilemma maalaisen kanssa: Älyllisen ponnistelun ja ahkeruuden kautta aikaansaatu tietopaketti, jolle on hyvin vähäistä käyttöä. Maalaisella on bloginsa ja minulla on ravintokirjani. Uskon, että meidän molempien aika koittaa vielä.

Nyt täytyy tehdä hommia!

Blogiarkisto